Minttu (Mentha)

Mintut ovat helppohoitoisia ja monikäyttöisiä yrttejä

Minttulajeja on lukemattomia, mutta viherminttu varmaankin tunnetuin.  Kokeile kuitenkin eri minttulajeja, sillä jokaisella on oma viehättävä tuoksunsa ja makunsa.

Halutessasi helppohoitoisen yrtin parvekkeellesi, valitse minttu. Se on jopa niin helppohoitoinen, että se leviää kuin itsestään ja onkin ehkä viisainta istuttaa ihan omaan ruukkuunsa.

Helppohoitoinen minttu viihtyy sekä aurinkoisella että puolivarjoisella, jopa varjoisallakin paikalla

Minttu tarvitsee vain tasaista kosteutta ja viihtyy lähes missä tahansa kasvupaikassa

Minttu on helppo kasvatettava aloittelijallekin, sillä se kasvaa helposti, joskus vähän liiankin innokkaasti. 

Minttua voi kasvattaa ostetusta taimesta, kaupan ruukkuyrtistä tai pistokkaasta. Siemenestäkin se kasvaa joko aloitettaessa huhtikuussa kylvöastiaan tai toukokuussa suoraan kasvupaikalleen kylvettynä. Siemenestä kasvattaminen on kuitenkin sen verran haasteellista, että sitä ei voi suositella ihan aloittelijalle.

Minttu viihtyy aurinkoisella paikalla, mutta menestyy myös puolivarjossa. Kastele minttua tasaisesti ja käytä tuoreita lehtiä ahkerasti, niin kasvi pysyy tuuheana.

Minttu sopii moneen ruokaan ja juomaan

Minttu käy moniin eri ruokiin ja juomiin. Mintun lehtiä voi myös syödä tuoreeltaan, kuivattaa tai pakastaa.

Minttu sopii käytettäväksi lampaanlihan kanssa, mutta sillä voi maustaa myös juomat ja koristella leivonnaiset sekä monet jälkiruoat.

Minttutee valmistuu helposti ja nopeasti

Teeyrttinä minttu on erinomainen nautittavaksi sekä lämpimämänä että jääteenä. 

Minttuteetä saat todella helposti valmistettua laittamalla vain mukiin tuoreita lehtiä, kaatamalla kuumaa vettä päälle ja antamalla hautua hetken. Siivilöi hauduttamisen jälkeen lehdet ja teejuomasi on valmis. Nauti lämpimänä tai jäähdytä kylmäksi ja lisää korkeaan lasiin jääpalojen kera.

Katso lisää hyötykasveja parvekkeelle

Tomaatti

Tomaattilajeja on niin monia, että niiden kasvatuksesta saa halutessaan vaikka ihan oman harrastuksen parvekkeelle.

Kurkku (Cucumis sativus)

Kurkun kasvatus onnistuu myös parvekkeella ruukussa tai kasvatussäkissä, kunhan muistaa riittävän kastelun ja lannoituksen.

Mäkimeirami (Origanum vulgare)

Mäkimeirami on monivuotinen voimakastuoksuinen yrtti, joka viihtyy aurinkoisella paikalla ja kestää pientä kuivahtamistakin.

Salaatti (Lactuca)

Salaattien kasvatus joko siemenestä tai kaupan valmiista ruukkusalaateista tarjoaa lajista riippuen satoa jo muutamassa viikossa kasvatuksen aloittamisesta.

Ruusupapu (Phaseolus coccineus)

Kasvata parvekkeella nopeakasvuista ruusupapua ja saat näkösuojan tai viherseinän lisäksi satoa pavuista ja kukkia salaattiin lisättäväksi.

Rosmariini (Rosmarinus)

Mystisen rosmariinin juuret ulottuvat kauas historiaanRosmariinin latinankielinen nimi Rosmarinus (ros marinus) tarkoittaa meren kastetta. Välimeren alueelta lähtöisin olevaa rosmariinia on kasvatettu Sveitsin luostareissa jo vuonna 820 ja Suomessa Turun linnan...

Timjami (Thymus vulgaris)

Timjami eli tarha-ajuruoho on helppohoitoinen yrtti, joka kestää pienen kuivahtamisenkin, mutta ei kylmyyttä.Timjami sopii monien ruokien mausteeksi.

Minttu (Mentha)

Minttu on helppohoitoinen tuoksuva yrtti, joka viihtyy sekä auringossa että puolivarjoisella kasvupaikalla. Minttua voidaan käyttää monessa eri paikassa.

Basilika (Ocimum basilicum)

Kasvata basilikaa ruukussa parvekkeella, sillä basilika on muutakin kuin tomaattiruokien mauste. Basilika viihtyy valoisassa suojaisessa paikassa.

Ota yhteyttä

2 + 11 =

Seuraa myös somessa

Mitä tietoa etsit?

Yhteystiedot

parveke@parveke.fi