Lehtisalaatti (Lactuca)

Salaatit ovat helppoja kasvatettavia aloittelevallekin parvekepuutarhurille

Salaattien kasvatus on todella helppoa joko siemenestä tai kaupan valmiista ruukkusalaateista. Siemenestäkin kasvatettaessa joistakin lajeista satoa saa jo muutamassa viikossa kasvatuksen aloittamisessa. Lehtisalaateista kannattaa aloittaa, sillä keräsalaatit ovat jo vähän haastavampia ja vaativat pidemmän kasvatusajan.

Salaatit viihtyvät parhaiten aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa. Jos parveke on lasitettu, kannattaa lasituksia pitää välillä avoimena, ainakin kaikkein kuumimpina päivinä, sillä liian lämpimässä paikassa salaattien laatu heikkenee sekä kasvun että maun suhteen.

Salaatit viihtyvät aurinkoisen kasvupaikan lisäksi myös puolivarjoisella parvekkeella, mutta paahdetta salaatit eivät siedä

Erilaisia salaattikasveja on paljon. Salaatit voidaan jakaa makunsa puolesta voimakkaan ja miedon makuisiin. Salaatin lopulliseen makuun vaikuttaa myös kasvuolosuhteet.

Salaateilla on monia erilaisia lehden muotoja ja värejä. Miedonmakuisella tammenlehti salaattia löytyy sekä puna- että vihreälehtisenä ja voimakkaan makuisella rucolalla eli sinappikaalilla on puolestaan kapeat sahalaitaiset lehdet.

Yhdistelemällä erilaisia salaatteja samaan ruukkuun, saadaan lähiruoan lisäksi myös silmänruokaa parvekkeelle.

Eri salaattilajeihin pääsee tutustumaan puutarhamyymälöliden lisäksi tutkimalla oman ruokakaupan salaattivalikoimia tai siemeniä myyvien liikkeen siemenluetteloihin tutustumalla.

Salaatin kasvatus ruukussa parvekkeella

Salaatin siemenet kylvetään ja peitetään kevyellä multakerroksella huhti-toukokuusta lähtien suoraan ruukkuun parvekkeelle. Siemenet kylvetään noin 5 cm:n välein tai hajakylvönä, jolloin ne harvennetaan taimien noustessa pintaan. Siemenet itävät parhaiten 16 – 20 asteessa. Kylminä öinä siemenet tai taimet nostetaan sisätiloihin tai suojataan esimerkiksi pakkasharsolla yöksi.

Kasvuolosuhteet vaikuttavat lehtisalaatin makuun. Salaatit viihtyvät ja saavat parhaan makunsa ilmavassa mullassa ja tasaisessa kosteudessa. Liian kuivassa kasvaneiden salaattien maku kitkeröityy. Salaatit eivät tarvitse voimakasta lannoitetta ja käytettäessä vain hyötykasveille sopivia lannoitteita. Jos ruukku tai astia on tarpeeksi suuri, voi salaatin siemeniä kylvää lisää parin viikon välein, jolloin satoa riittää koko kesäksi.

Jos siemenestä asti kylväminen ei innosta, niin salaatteja on helppo kasvattaa myös kaupasta valmiiksi ostetuista ruukkusalaateista. Kun ostetun salaatin lehdet on syöty, irrotetaan juuriston ympärillä oleva muovinen ruukku varovasti, juuria vahingoittamatta. Salaatin loppu istutetaan mullalla täytettyyn ruukkuun siten, että vihreä salaatintynkä jää mullan pinnan yläpuolelle. Ruukku nostetaan parvekkeelle ja pidetään kastelemalla tasaisen kosteana. Satoa päästään korjaamaan uusista lehdistä jo muutamassa viikossa.

Salaatit käytetään tuoreena

Salaatit käytetään yleensä tuoreena, sillä harva salaatti kestää kuumentamista. Salaateista kerätään leikkaamalla ulompia lehtiä, kun kasvua on noin 5 cm. Leikatusta kohdasta salaatti kasvattaa uusia lehtiä tilalle, joten satoa riittää pitkäksi aikaa.

Eri salaattilajeja yhdistelemällä saa maittavia ja näyttäviä salaatteja pääruoaksi, lisukkeiksi tai vaikka pestoihin.

Katso lisää hyötykasveja parvekkeelle

Tomaatti

Tomaatti

Tomaattilajeja on niin monia, että niiden kasvatuksesta saa halutessaan vaikka ihan oman harrastuksen parvekkeelle.

lue lisää
Rosmariini (Rosmarinus)

Rosmariini (Rosmarinus)

Mystisen rosmariinin juuret ulottuvat kauas historiaanRosmariinin latinankielinen nimi Rosmarinus (ros marinus) tarkoittaa meren kastetta. Välimeren alueelta lähtöisin olevaa rosmariinia on kasvatettu Sveitsin luostareissa jo vuonna 820 ja Suomessa Turun linnan...

lue lisää
Timjami (Thymus vulgaris)

Timjami (Thymus vulgaris)

Timjami eli tarha-ajuruoho on helppohoitoinen yrtti, joka kestää pienen kuivahtamisenkin, mutta ei kylmyyttä.Timjami sopii monien ruokien mausteeksi.

lue lisää
Minttu (Mentha)

Minttu (Mentha)

Minttu on helppohoitoinen tuoksuva yrtti, joka viihtyy sekä auringossa että puolivarjoisella kasvupaikalla. Minttua voidaan käyttää monessa eri paikassa.

lue lisää

Ota yhteyttä

10 + 8 =

Seuraa myös somessa

Mitä tietoa etsit?

Yhteystiedot

parveke@parveke.fi