Kasvata helposti ja edullisesti herkullista syötävää omalla parvekkeella

3 helppoa ja edullista tapaa kasvattaa  herkullista syötävää parvekkeella

1. Kylvä siemenet kotona löytyvistä vihanneksista

Keittiöstä löytyvistä vihanneksista saat helposti siemeniä kylvettäviksi. Ota esimerkiksi tomaatin sisältä siemenet ja kylvä multaan ja kasvata siemenistä runsas tomaattisato kesäksi. Käytä mielummin kotimaisia tomaatteja ja niitä, jonka mausta itse pidät.

2. Kasvata kassi- tai ämpäriperunaa parvekkeella

Perunaa voi istuttaa parvekkeelle ämpäriin tai muuhun suureen astiaan, ruukkuun tai vaikka kassiin huhtikuusta kesäkuuhun. Perunasta saa satoa parissa-kolmessa kuukaudessa. Katso Paulan kassiperunoiden kasvatusohje.

3. Istuta kaupan ruukkusalaattien ja -yrttien juuret multaan

Syötyäsi kaupasta ostetun ruukkusalaatin, –basilikan tai muun -yrtin on sinulla siinä valmis taimi istutettavaksi juurineen mullalla täytettyyn astiaan. Laita ruukku valoisaan ja lämpimään, kastele tasaisesti. Pian saat kasvista uutta tuoretta kasvua.

Muutama asia huomioitavaksi hyötykasvipuutarhan perustamisesta parvekkeelle

Puutarhamyymälöistä ja toreilta saa ammattilaisten valmiiksi kasvattamia tukevia taimia, mutta kannattaa kokeilla myös itse kasvattamista. Se on helpompaa kuin monesti uskoisi, mutta ennenkaikkea hauskaa ja parhaimmillaan palkitsee runsailla sadoilla. Yksinkertaisimmillaan kasvatuksen aloittamiseen tarvitset vain istutusastioita, multaa ja keittiöstä jo valmiina löytyviä vihanneksia tai ruukkuyrttejä ja -salaatteja.

Käytä puhtaita istutusastioita

Istutusastioina voi käyttää lähes mitä tahansa rasioita, purkkeja ja astioita. Kananmunakennot, maito- ja jogurttipurkit sopivat puhdistettuina hyvin  erilaisiin kylvöihin. Saatavilla on myös valmiita istutusruukkuja ja erilaisia turvenappeja. Tärkeintä astioissa on puhtaus ja ettei kylvä siemeniä liian suureen ruukkuun ennen koulimista.

Käytä uutta tuoretta multaa hyötykasveille ja siemenille

Kylvetyt siemenet ja istutettavat taimet tarvitsevat, valon ja veden lisäksi, multaa kasvaakseen. Käytä aina mieluiten uutta puhdasta kasvatusmultaa. Jos kotona ei ole varmiina, etkä omista autoa ja tarvitset paljon multaa, monesta verkkokaupasta saa tilattua multaa myös  kotiinkuljetuksella. Lähikaupasta löytyy pienempiä multapusseja.

Kasvata sisällä kunnes parvekkeen lämpötila pysyy öisinkin tarpeeksi korkealla

Hennot taimet eivät kestä kylmää ja monet siemenetkin itävät vain lämpöisessä, joten aloita kasvatus valoisalla ikkunalaudalla ja pidä ruukut ja astiat lämpöisessä tarpeeksi pitkään, jotta kasvu ei pysähtyisi tai pahimmillaan kasvi paleltuisi kokonaan. Siirrä taimet ja kasvit ulos vasta sitten, kun lämpötila varmasti riittää, eikä öisinkään laske liian alas.

Perustakaa lasten kanssa yhdessä oma kasvimaa parvekkeella viljeltäväksi

Vinkki: Ikkunat ja parvekkeen lasitukset kannattaa pestä ennen kylvöjä, sillä likaiset ikkunat voivat viedä jopa 40 % valotehosta, jota taimet tarvitsevat kasvaakseen tukeviksi ja vahvoiksi.

Kasvikortistosta löydät kasvit ja hoito-ohjeet

Kasvikortisto

Ota yhteyttä

1 + 13 =

Seuraa myös somessa

Mitä tietoa etsit?

Yhteystiedot

parveke@parveke.fi